Murhaa. Sitähän tämä on ollut nyt, reilut 180 päivää. - Niin mikä? Jos et tiedä, niin, öö, kirjoitan ehkä juuri sinusta. Siis itsestäni. Persukeko, SSS - vihatulla lapsella ei ole montaakaan nimeä. Tämä pitäisi kestää vielä kahdeksankertaisesti, minkä jälkeen alkaa uusi kuuri, varmaankin vanhoin lääkkein. Jotenkin ne pirulaiset onnistuvat aina luikkimaan vastuun rakosista vapaille vesille. Miten ihmeessä?

No, siten tietysti, ettei kansa tiedä eikä ymmärrä eikä halua tietää ja blaa blaa blaa ja jäkätijäki.

Siis sitä, että olemme keskellä kolmatta maailmansotaa. 

Vaan miksi näin? Ja miten saisimme tapahtumaan kollektiivisen heräämisen, niin todellisen, että kykenisimme liikuttelemaan näitä raajojamme, sormiamme, aivosolujamme?

Minä olen syyllisyydentuntooni itseni seivästänyt surkea keskiluokkainen ruppana, joka ei eläissään ole tehnyt mitään merkittävää itselleni tärkeiden asioiden eteen. En, vaikka minulla on viisivuotias poika, tuo elämäni kiintopiste, joka tuo edes jonkin verran näennäistä moraalista ryhdikkyyttä tekemisiini - tai ainakin sanomisiini. Paradoksaalisesti tuo pieni ihminen ilman syytään ja tahtomattaan aikaansaa vastustamattoman tarpeen rakentaa kupla, voimakenttä, äläläläenkuulemitään-voimapiiri pienen elämänkehäni ympärille, perheeni vähäisen arjen ympärille, valopiirin, jonka säteen tuolla puolen oleva pimeä pysyköön tutkimattomana ja tuntemattomana. Ajatukset nousevat kipinöinä nuotiosta mustalle taivaalle: "lapseni tarvitsee turvallisen kodin", "lapsellani on oikeus olla huolehtimatta", "arki on pyhä", ja, yleisimpänä se "äläläläläläenkuulemitäsanothööhööhöö", joka saa minut pakonomaisesti peukuttamaan jokaista pikkukivaa arjen ylistystä ja ha-ha-hauskaa sattumusta, jota vastaavissa kuplissa elävät somesopulit toisillensa puklauttelevat.

Jos viihdettä ei olisi keksitty samaa tarkoitusta varten, tosin alitajuisesti itse viihteen tekijöiden itsensä osalta, emme tarvitsisi sitä. Jos somea ei olisi, emme tarvitsisi sitäkään. Vetäisimme tuolla pihamailla sieniä ja tanssisimme piirileikkejä. Ollaksemme huomaamatta ja unohtaaksemme sen, minkä vahingossa huomasimme kun silmämme harhautui kaistaviivalta. Paitsi klo 18:30 - 19:00 keskiviikkoisin ja torstaisin. Silloin olemme hetken tiedostavia. Tunnustamme poteroistamme virtuaalipeukkulippuamme heiluttaen taistelutantereella kuoleville sotilaille urheasti: "olemme teidän hyvisten puolella".

En ole elänyt sotaa. Olen kasvanut ennen kokemattoman nousukauden siivin, oppinut näkemään maailman väistämättömänä marssina kohti uusia voittoja, menneet sodat ja kauhut ikuisesti taakse jääneenä. "On lottovoitto syntyä Suomeen". Ja nyt minun pitäisi hylätä tämä maailmankuva, jonka varaan koko aikuisuuteni on lapsuudessani rakennettu. Minun pitäisi hylätä se, jotta voisin hyväksyä todellisuuden: tuo unelma oli lyhytaikainen poikkeus, sattuma, uni. Minun pitäisi murentaa - eikä epätoivoisesti kuplassani liimailla kokoon - perusturvallisuudentunteeni mieltäni ja rohkeuttani kahlitsevat rakenteet. Pitäisi hylätä 70-luvun Suomen minuun iskostama unelma, jotta voisin ottaa tilalle uuden, realistisemman, konkreettisemman: me selviydymme tästä - ei taantumasta, ei lamasta, vaan sodasta.

Miten? Älkää kysykö minulta, sillä minä kuulun heihin, joka muistaa päivän, jolloin Jeesus kuoli: 31.8.1986 Helsingissä. En ole toipunut siitä vieläkään. Projisoin tuon vahvan, peruskalliomaisen kaljupään jokaiseen uuteen johtajan irvikuvaan. Toivon ja uskon, ja niin tekemällä petän itseni ja poikani. Ennen kaikkea äänestyskopissa, mutta myös arkielämässä, kaveeraamalla kokoomuksen sun muiden massarikollisjärjestöjen äänestäjien kanssa. Ihmisille kun pitää olla mukava ja kaikki kääntyy lopulta hyväksi.

Niin, olen kätellyt Timo Soinia. Käteni on mädäntynyt ja tippunut pois. Olen lukenut lentokoneessa Aurinko Stubbin kivaa kolumnia ja sokeutunut. Olen hetken ajatellut, että Sipilän rehti suomalaismiehen hymy voisi ilmentää jotain inhimillistä hyvää. Sitten ajatteluni on loppunut.

Kupla. Älälälälä. Ahdistaa liikaa. En nyt halua seurata teitä, ajatukset, en viedä loppuun tätä. Kissavideoita, duudsoneita, jääkiekkoa. Mitä tahansa.

Sota? Mikä sota? Mikä oli se kysymys, johon en osannut vastata?