"Uskonnollisten ääriliikkeiden piirteitä saanut ilmastokeskustelu on vääntänyt mutkalle monta herkkää sielua", kertoo Ehrnrooth taannoisessa kolumnissaan. Kyseinen kirjoitus on hieno esimerkki käänteisestä projisoinnista, jossa infantiilit toiveet oman ajattelun alkuperästä ja vaikuttimista altistavat väärinkäsityksille ja peittävät alleen mahdollisuudet kehittyneeseen itsereflektioon. Herkimpiä mutkalle vääntyneistä sieluista lieneekin Ehrnroothin sisällä asuva, jolle Ylimmäistä Talouskasvua kritisoiva ajattelu on automaattisesti "agitaatiota" ja "propagandaa", eikä sen täydellisyyttä saa kyseenalaistaa. Jari kumoaa kulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtäävän kulttuurisen muutoksen huuhaana, koska...koska sellainen nyt vain on huuhaata. Samoin "hurmoksellinen" ilmastonmuutospuhe on hurmoksellista, jos vain substantiivin eteen moisen adjektiivin ymmärtää liittää. Vastaavalla logiikalla Jari lisäksi paljastaneeksi pienen epäilyksen siemenen myös omassa uskossaan: hän liittää takaportin, turvasanan "älykäs" talouskasvun määritelmään, mahdollisesti kenties siltä varalta, että meno käy liian kovaksi perinteisin opein.

Ilmastoaktivismin perimmäisenä syynä Jari kertoo olevan ilmastonmuutoksen aiheuttaman pelkotilan. Kaikkien niiden vuosituhansien jälkeen, joiden aikana ihminen on eri kulttuureissa ja eri aikakausina kokenut luonnon pyhänä, Jari päättelee, että nimenomaan ilmastoon liittyvä pelkotila on aikaansaanut "luonnon pyhittämisen", tämän Jarin hyvin haitalliseksi kokeman ilmiön. Kuitenkin tiedeyhteisö, kertoessaan ilmastonmuutoksen vaaroista, ei puhu synnistä, vaan faktoista, kausaliteetista. Jari puolestaan on ajautunut Raamatun ihmiskäsitykseen pohjaavan länsimaisen filosofian huuhaamyyteistä vahvimman alle: ajatukseen ihmisestä kaiken mittana, vapaan tahdon ja täydellisen päätäntävallan omaajana, luonnosta erillisenä toimijana, alfana ja omegana. "Tieteellisen maailmankuvan jalostama korkeakulttuuri kohoaa aistilumouksen yläpuolelle", kertoo Jari ja unohtaa, että juuri hänen palvomansa "älykäs talouskasvu" haistattaa piutpaut tieteelliselle maailmankuvalle - toisin kuin sättimänsä ilmastoihmiset. "Luoja-keskeinen maailmankuva" on todellakin jäänyt käsikassaraksi. Jarille.

Minun käsitykseni mukaan suurin osa ilmastoaktivisteista ei pelkää ilmastonmuutosta siksi, että luonto olisi "pyhä" tai siksi, että he olisivat jonkin määrittelemättömän uskonnollisen hurmoksen altistamia. Ei, he pelkäävät ilmastonmuutosta siksi, että he tietävät, ettei luonto piittaa ihmisestä, ei vähääkään. Luonnolla kun ei ole persoonaa tai tietoisuutta jolla piitata. Ilmastohuolestuneista useimmat tiedostavat, toisin kuin Jari ilmestyskirjamaisessa paatoksessaan, että luonto ei ole täällä ihmistä tai itseään varten. Massasukupuutot, joita tällä planeetalla on tapahtunut aiemmin, ovat tapahtuneet oikeasti. Jokaisen mukana meni valtaosa eliökuntaa ja olisi mennyt myös moderni ihminen. Luonto ei ole pyhä, ei paha, ei luotu. Luonto on. Luonto on, koska luonto on. Syy, seuraus, itsensä mitta.

Jari on keksinyt, että luonnon, siis ihmisen hyvinvoinnista huolestuneet ovat jotenkin "antaneet luonnolle itseisarvon" ja että tuo itseisarvo on pahaa höpöä, ilmeisesti siksi, että ihminen on se kuvitellut. Hänen mukaansa kuitenkin arvokasta voi olla vain se, minkä ihminen on luonut, muokannut tai omakseen ottanut. Jari siis perustelee suoraan Raamatusta johdetulla ihmiskeskeisellä arvokäsityksellä ihmisen oikeuden asettua kaiken mitaksi, itsensä Luojan peilikuvaksi, mutta silti kiistää ihmisen oikeuden määritellä mitä mittaa ihminen käyttää - siis silloin kun ihminen ottaakin mitakseen maailmankaikkeuden omien itsekkäiden ja kehittymättömien piirteidensä sijaan.

Jarin itsestään selvänä ihmistoiminnan hyvyyden mittarina pitämä talouskasvu on täysin abstrakti ihmismielen tuote, jolla ei ole minkäänlaista fyysistä, kemiallista pohjaa ja joka on riippuvainen pelkästään suureista, joilla sitä mitataan: Jos nuo suureet, bruttokansantuotteen prosenttilukeman muodostavat abstraktit laskusäännöt poistetaan, ei talouskasvusta jää jälkeäkään. Nuo kaavat eivät ole evoluution antamia. Ne ovat ihmisen keksimiä. Eivätkä nuo kaavat, jotka ilmentävät erittäin puutteellisesti talouden vaihdannan volyymiä vaillinaisuudessaan perustu sen enempää tieteeseen (taloustiede on filosofiaan verrattavissa olevaa mielikuvien pyörittelyä) kuin fysikaaliseen todellisuuteenkaan. Jarin ajattelu ja perusteet maailmankatsomukselleen ovat siis yksinomaan mielikuvituksesta repäistyjä, toisin kuin heillä, jotka perustavat katsomuksensa luontoon, nimittäin:

Ihmisen yhteys luontoon on, evolutiivisesta historiastamme johtuen, paljon syvempi ja vahvempi kuin aivojemme nuorimmat osat, nuo vapaan tahdon illuusion muodostumisalueet. Sama pätee fyysiseen luontoyhteyteen, minkä tiede on todistanut tutkimus tutkimukselta vastaansanomattomammin. Luonnon psyykkiset ja fyysiset terveysvaikutukset eivät ole myytti, vaan todeksi todistettua faktaa. Minä henkilökohtaisesti, uskoakseni tyypillisen ilmastohömpöttäjän tavoin annan luonnolle itseisarvon siksi, että sillä on haihtuvaisten esteettisten arvojen ohella äärimmäisen korkea välinearvo: se ylläpitää elämän, siis myös ihmiselämän edellytyksiä. Jari uskoo hurmoksellisessa julistuksessaan vahvana, että ihmisen toimet luontoa kohtaan ovat hyödyllisiä, jos ne tuottavat välitöntä tai lyhytaikaista (taloudellista) hyötyä. Jari ei ilmeisesti tiedosta, että luonnonvalinta tuntee miljardi tarinaa, jossa laji on itse tuhonnut itsensä sopeuduttuaan ensin olosuhteisiin, joiden muututtua aiemmin hyödylliset piirteet ovat muuttuneet haitallisiksi. Itse asiassa tämä piirre - resurssin hyödyntäminen, kunnes resurssi on käytetty loppuun jolloin kyseisestä resurssista riippuvainen populaatio kuolee, on tavallista eliöiden elämässä kaikkialla. Lajin jatkuvuuden varmistaa jatkuva leviäminen tuhotusta elinympäristöstä uuden ravintolähteen luo. Ihmisellä on tämän strategian suhteen yksi suuri heikkous: sen resurssi on koko planeetta. Eikä toista resurssia ei ole toistaiseksi ulottuvillamme.

On kiintoisaa, että samalla kun Jari saarnaa yhden ainoan oikean maailmankatsomuksen - talouskasvun - puolesta ja tuomitsee ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvat huuhaapupeleiksi, hän nimittää edustamaansa katsantokantaa, luonnon ja sen resurssien häpeämätöntä, peruuttamatonta tuhoamista vastuulliseksi. Ainoana perusteenaan hänellä on se, että ihminen ei vielä ole käyttänyt loppuun koko planeettaa. Tätä tuhoon perustuvaa strategiaa Jari sitten kuvailee menestykseksi. Me emme kuitenkaan ole onnistuneet luomaan talousjärjestelmää, joka menestyisi tuhoa kylvämättä. Looginen ristiriita ei voisi räikeämpi olla.

"Maailmassa ei ole muita päämäärän asettajia kuin ihminen". Tässäkin Jari on, edustamansa filosofian perinteen mukaisesti väärässä. Puukin nimittäin "asettaa itselleen päämäärän": "kasva ja selviydy", ihan samaan tapaan kuin ihmisen geneettinen koodi pakottaa meidät toimimaan ja ajattelemaan ihmisen tavoin. Ihminen on muiden eliöiden tapaan geenien kantaja, geenien käsikassara. Se, että kasvien kielenä, siis informaatiovuorovaikutuksen välittäjänä on kemia ja sähkösignaalit ja ihmisellä taas (käsitteellinen) ajattelu, jota sähkösignaalit ja kemia luovat proteiinisäikeissämme, ei meitä männystä erota, vaan päinvastoin yhdistää mäntyyn ja kaikkeen muuhun luontoon.

Suojelemalla luontoa, antamalla sille itseisarvon - siis ihmisen lyhytkatseiselta olemattomin abstraktioin perustellusta hyötyajattelusta riippumattoman arvon - me annamme arvon itsellemme, armon, käyttääkseni Jarin Raamattu-kuvastoa. Itseisarvon ohella annamme luonnolle ja itsellemme korkeimman mahdollisen välinearvon: lyhytjänteisempien hyötynäkökohtien ohella tavoittelemme pidempiaikaista pysyvyyttä ja jatkuvuutta. SE on todellista vapautta, todellista vastuunkantoa. Aikuisuutta, joka todellakin "nousee aistilumouksen yläpuolelle".